Käytännön arviointityössä voi joutua joskus tahtomattaan tilanteisiin, joita ei ehkä ennakolta osaa aavistaa. Tällainen tilanne voi muodostua vaikkapa arvonmääritykseen liittyvästä erimielisyydestä, jota ratkotaan vuosikausia eri oikeusasteissa.

Mikäli kaksi riitelevää osapuolta ovat kumpikin tilanneet oman arviolausunnon eri AKA-henkilöiltä ja näiden tekemien arvonmääritysten lopputulemat eli arvot poikkeavat merkittävästi toisistaan, ollaan tilanteessa, jossa oikeusistuinten tulee ottaa kantaa tehtyjen arvonmääritysten luotettavuuteen ja uskottavuuteen.

Arvonmääritysten perusteet tulisi tietenkin olla kaikilla auktorisoiduilla samat noudattaen kansainvälisiä arviointistandardeja. Näin ei ikävä kyllä käytännössä aina ole. Miten oikeutta istuvat juristit voivat luottaa arvioiden sisältöön jos toinen arvioija perustaa arvonmäärityksensä standardien mukaisesti tilastohavaintoihin ja niistä tehtyihin päätelmiin ja toinen kokeneiden kollegojen suullisiin lausumiin? Tai toinen käyttää relevantteja vertailukauppatietoja ja toinen kiinteistön määräosista tehtyjä kauppoja?

Ei ole mikään ihme, että oikeusasteissa joudutaankin punnitsemaan arvioijien henkilöiden luotettavuutta ja uskottavuutta itse arviolausuntojen sijaan. Ikävä kokemukseni on se, että paikallistuntemukselle annetaan merkittävä painoarvo tuomioiden perusteluissa ja varsinaiset relevantit faktat jäävät kokonaan piiloon. Paikallistuntemusta ei ole standardeissa mitenkään erikseen määritetty mutta tätä korostettaessa maallikolle voi syntyä tällä perusteella hyväkin käsitys arviointi-osaamisesta.

Auktorisoitujen arvioitsijoiden tekemistä arvioista on valitusmahdollisuus mutta siihen on oikeutettu vain ne, joiden oikeutta arviointi välittömästi koskee ja valitusaika on rajattu kuuteen kuukauteen. Usein oikeusprosessit ovat pitkiä, vuosia kestäviä ja vasta niiden kuluessa vastapuolet saavat toistensa teettämät arviot käyttöönsä. Tällöin voi syntyä tilanne, että valitusaika on jo mennyt ohi vaikka asianosainen voisikin selkeitä arvioinnissa tehtyjä virheitä huomatessaan ollakin valitusoikeutettu.

Ei liene taas kerran turhaa korostaa arvioitsijoiden jatkuvaa kouluttautumista myöskin aivan perusasioiden osalta. Olisiko myös syytä harkita pitäisikö valitusmenettelyn rajoituksia jotenkin muuttaa ?

Jukka S. Lahtinen
Kirjoittaja on SKAYn hallituksen jäsen