Näin vuoden ensimmäisenä arkipäivänä päätin katsoa, miten kiinteistökaupan volyymit ovat vuositasolla kehittyneet kuluneina pandemia -vuosina. Ja voisiko näistä kehityssuunnista päätellä jotain pätevää vuodelle 2022?

Maa- ja metsätalousmaan (metsät & pellot) kauppojen lukumäärät ovat pysyneet aika samoissa koko tarkasteluajan. Vuonna 2021 metsät ja pellot näyttäisivät vaihtaneen omistajaa jokseenkin yhtä tiuhaan, kuin vuonna 2019. Vuonna 2020 kaupan käynti pandemian aikana ensin maaliskuussa miltei pysähtyi, mutta sitten kohosi ennätyslukemiin. Vuositasolla vastaavaa vaihtelua ei ole havaittavissa, vaan tilanne näyttää hyvin tasaiselta. Maa- ja metsätalousmaan osalta pandemia ei näköjään kovasti vaikuta markkinatilanteeseen. Toki muita kaupankäynnin volyymiin vaikuttavia trendejä on paljon, mutta taaksepäin katsomalla on vaikea ennustaa muuta kuin että ”tilanne jatkuu entisellään”.

Asuinrakennuspaikkojen (kaikki kohteet) osalta trendi on ollut varovaisen nousujohteinen. Vuonna 2021 tehtiin enemmän kauppoja kuin vuonna 2020. Vuosi 2020 ylitti selkeästi vuosien 2019 ja 2018 tason. Asuinrakennuspaikkojen kaupoista suurin osa koskee pientaloja. Vuoden 2022 osalta pitäisi siis ennustaa, jatkuuko pandemia -ajan kehitys eli pientaloasumisen suosion kasvu? Oma veikkaukseni on, että jatkuu.

Lomarakennuspaikkojen (kaikki kohteet) osalta trendi on ollut selkeän nousujohteinen. Vuonna 2021 ei aivan ylletty vuoden 2020 volyymiin, mutta pysyttiin silti noin 20-30% vuosien 2018-2019 tasojen yläpuolella. Jatkuuko mökkibuumi vuonna 2022 vai alkaako pandemia hellittää, ja tilalle tuleekin matkailubuumi? Olen kuullut subjektiivisia näkemyksiä molemmista ääripäistä. Ennuste on viisainta heittää jonnekin välimaastoon.

Jos haluat tutkia kiinteistökaupan volyymeja ja hintatasojen kehitystä itse, ja tehdä edellä esitettyihin arvauksiin nähden fiksumpia tai kohdennetumpia ennusteita, suosittelen vierailua Maanmittauslaitoksen reaaliaikaisessa kiinteistökaupan tilastopalvelussa. https://www.maanmittauslaitos.fi/asioi-verkossa/tilastotietoa-kiinteistokaupoista

Vuoden 2022 ensimmäiset kiinteistökaupat on jo tehty.

Mauri Asmundela

Kirjoittaja työskentelee johtajana Maanmittauslaitoksen lunastus- ja arviointitehtävistä vastaavassa yksikössä.