Terveiset täältä ihmiskunnan syntysijoilta eli Etiopiasta!

Reilu vuosi sitten kirjoitin täällä aloitetun uusjakojen kehittämisprojektin (Land Governance in Ethiopia) ensiaskeleista. Nyt olemme edenneet testaamaan maatalousmaan arviointimenetelmiä. Arviointi perustuu maan tuottoon. Markkina-arvoa, ainakaan virallista ei Etiopiassa tunneta, koska maata ei voi lain mukaa ostaa eikä myydä. Suomeksi sanottuna olemme siis kehittämässä maan  tuottokykyyn perustuvaa jyvitysjärjestelmää.

Monelta ”vacancy rate” -maailmassa toimivalta arvioijalta saattaa jo olla unohtunut, että myös meillä Suomessa ensimmäiset kiinteistöarviointimenetelmat perustuivat maan jyvittämiseen. Arviointia koskeva tutkimus ja opetus keskittyi maanjako-arviointiin lähes 1980-luvulle saakka.

Pilottikylissämme Amharan osavaltiossa eletään ja viljellään maata lähes samalla tavalla kuin satoja, jopa tuhansia vuosia aikaisemminkin. Hajallaan oleville pienille peltotilkuille liikutaan jalan, kynnöt tehdään harilla, aasit toimivat kuormajuhtina jne. Pienet tilukset elättävät juuri ja juuri monilapsiset maanviljelijäperheet. Kaikki elämä perustuu maahan ja sen viljelystä saatavaan tuottoon. Olemme täällä hyvin konkreettisesti myös maan arvonmuodostuksen syntysijoilla!

Näiden kokemuksieni jälkeen voisin filosofisesti todeta, että maan lopullinen arvo ainakin ihmiselämän ylläpitäjänä perustuu sen kykyyn tuottaa ravintoa ja kasvillisuuden kautta happea hengitettäväksemme. Ehkä kaikki muut arvot ovat sittenkin katoavaisia.

Hyvää Joulua ja Uutta Vuotta kaikille SKAY:laisille!

Tuomo Heinonen

TkT

International Coordinator 

Land Governance in Ethiopia Project (GIZ)