Joulutervehdys

Terveiset täältä ihmiskunnan syntysijoilta eli Etiopiasta! Reilu vuosi sitten kirjoitin täällä aloitetun uusjakojen kehittämisprojektin (Land Governance in Ethiopia) ensiaskeleista. Nyt olemme edenneet testaamaan maatalousmaan arviointimenetelmiä. Arviointi perustuu...

Ilmiöitä ja arviointia

Taloudelliseen ilmastoon on palannut kaksi jo melkein kadonneeksi julistettua ilmiötä: inflaatio ja korko. Mistä perusteet kiinteistöjen arvioinnille? Nykyisen tasoista 7 – 8 % inflaatiota on koettu viimeksi tammikuussa 1990. Sen jälkeen tultiin suunnilleen kahdessa...

Kiinteistökaupan ennuste vuodelle 2022

Näin vuoden ensimmäisenä arkipäivänä päätin katsoa, miten kiinteistökaupan volyymit ovat vuositasolla kehittyneet kuluneina pandemia -vuosina. Ja voisiko näistä kehityssuunnista päätellä jotain pätevää vuodelle 2022? Maa- ja metsätalousmaan (metsät & pellot)...

Maaseutumaisten kiinteistöjen uusi tuleminen?

Tervehdys kaikille! Olen Matti Äijälä ja varsin tuore hallituksen jäsen SKAY:ssa. Minut valittiin viime syksynä hallitukseen. Olen työskennellyt lähes 10 vuotta Maanomistajien Arviointikeskuksessa kiinteistöarvioijana. Päätoimenani on erilaisten kiinteistöjen...